Heipsulivei vaan! 🙂
Maailmaa mie putkahin vuonna 1997 ja elämä oli suht tasaista 2009 vuoteen asti, kunnes kaikki meni ryminällä pieleen..
Muutin asumaan lastensuojelulaitokseen Savonlinnaan Sonettiin omieni tapahtumien vuoksi,olin sillon 11v melkein 12v ja siellä vierähti aikaa kunnes olin täyttänyt neljätoista vuotta.
Kotiin lähtö oli shokki koska olin tottunut jo tilanteeseen että äiti ja isä ei ole arjessa mukana,noh sit alko varkaudessa koulu mutta sepä ei menny mitenkää hyvin omasta mielestä..
Itkemistä päivittäin,rukoillen et päivä menee nopeasti ohi että pääsen kotiin.. Olin ehkä 15v kun ekan kerran kokeilin viiltelemistä mutta ei jäänyt viimeiseksi,siitä tuli tapa purkaa ahdistusta ja pelkoa (huono sellainen) ja joka seuraa edelleen elämässä..
Koulukiusaamista luokalta 4 – luokkaan 9 asti,yks henkinen helvetti :s
Siinä kului vuosia nopeasti,isovanhempien kuolemat ja oma sairastuminen henkisesti,kuvioihin tuli vakava masennus joka varjostaa elämää edelleen..
Mistään mitä nuorena tein,en ole ylpeä vaan kadun jokaista hetkeä ja tekisin kaiken toisin jos vaan pystyisin..
Ei muuta tällä erää,vähän pään purkamista..
~Janina